Lahdessa kilpailtiin Suomen mestaruuksista neljättäkymmenettä kertaa

Lahdessa järjestettiin taidon SM-kilpailut 22.4.2017. Kilpailuissa ratkesi Suomen mestaruuksien lisäksi rankingin paremmuus ja viimeiset maajoukkuepaikat. Tänä vuonna järjestetty kilpailu oli sinällään yksi merkkipaalu Suomen Taidon historiassa, sillä nämä olivat järjestysluvussaan 40:nnet SM-kilpailut.

Kokonaisrankingin naisten kiertopalkinnon vei Nummelan Kumakain Laura Pellikka ja miesten rankingin kiertopalkinto kulkeutui toista kertaa peräkkäin Yliopiston Taidon Jasser Anoschkinille.

Maajoukkue täydentyi vielä kahdella miehellä ja kahdella naisella. Joukkueeseen valitut olivat:

Jukka Solehmainen, Yliopiston Taido ry
Tero Niskanen, Porvoon Taido ry
Lotta Mönkkönen, Yliopiston Taido ry
Helmiina Isokangas, Tampereen Taido ry

Kuvia SM-kilpailuista näet mm. täältä:

Juri Haverisen ottamia kuvia.
Henrik von Schrowen ottamia kuvia.

SM-kilpailujen tuloksia

Dantai hokei
1 Nummelan Kumakai Nummelan Kumakai
2 Järvenpää Miehet Järvenpään Taidoseura ry
3 Daiya Yliopiston Taido
4 Järvenpää Naiset Järvenpään Taidoseura ry
5 Tampereen taido B Tampereen taido
6 Yliopiston Taido A Yliopiston Taido
7 Turun taidoseura hokei Turun Taidoseura
8 Yliopiston Taido B Yliopiston Taido
Hokei Sonen 30+
1 Lotta Ruokanen Yliopiston Taido
2 Jukka Viljanen Järvenpään Taidoseura ry
3 Teea Paasi Yliopiston Taido
4 Johanna Ruokosalmi Lahden Sugata ry
5-7 Tiia Ruohonen Porvoon Taidoseura ry
5-7 Mari Pilvesvuori Järvenpään Taidoseura ry
5-7 Kirsti Maaniemi Yliopiston Taido
Hokei Sonen 35+
1 Hannu Kymäläinen Yliopiston Taido
2 Kirsti Maaniemi Yliopiston Taido
3 Lotta Ruokanen Yliopiston Taido
4 Kati Dufva-Arjala Lahden Sugata ry
5-7 Ossi Kortiainen Asikkalan taido ry
5-7 Minna Valkeapää Järvenpään Taidoseura ry
5-7 Mari Pilvesvuori Järvenpään Taidoseura ry
Jissen Sonen 35+ Miehet
1 Vesa Moilanen Porvoon Taidoseura ry
2 Ossi Kortiainen Asikkalan taido ry
3 Tapani Vehkaoja Vantaan Taido ry.
Miesten hokei
1 Jasser Anoschkin Yliopiston Taido
2 Jere Anttalainen Kuopion Taidoseura ry
3 Antti Peltonen Järvenpään Taidoseura ry
4 Jussi Loponen Kouvolan Taido
5-10 Hannu Nieminen Tampereen taido
5-10 Jukka Solehmainen Yliopiston Taido
5-10 Iiro Toppila Yliopiston Taido
5-10 Mikael Palmén Nummelan Kumakai
5-10 Arttu Manninen Jigotai / Taidojaos
5-10 Tero Niskanen Porvoon Taidoseura ry
Miesten jissen
1 Antti Peltonen Järvenpään Taidoseura ry
2 Julius Pietarinen Helsingin Taido
3 Jere Anttalainen Kuopion Taidoseura ry
4 Jukka Solehmainen Yliopiston Taido
5-10 Hannu Nieminen Tampereen taido
5-10 Jussi Loponen Kouvolan Taido
5-10 Iiro Toppila Yliopiston Taido
5-10 Jasser Anoschkin Yliopiston Taido
5-10 Arttu Manninen Jigotai / Taidojaos
5-10 Tero Niskanen Porvoon Taidoseura ry
Naisten hokei
1 Laura Pellikka Nummelan Kumakai
2 Suvi Nissinen Järvenpään Taidoseura ry
3 Katja Anoschkin Yliopiston Taido
4 Martta Häkli Tampereen taido
5-10 Helmiina Isokangas Tampereen taido
5-10 Essi Pelttari Sandokai ry
5-10 Anu Virtanen Yliopiston Taido
5-10 Marianne Malm Yliopiston Taido
5-10 Micaela Rochier Nummelan Kumakai
5-10 Emilia Saarenketo Jigotai / Taidojaos
Naisten jissen
1 Päivi Nevalainen Yliopiston Taido
2 Katja Anoschkin Yliopiston Taido
3 Essi Pelttari Sandokai ry
4 Katja Mäkinen Järvenpään Taidoseura ry
5-10 Helmiina Isokangas Tampereen taido
5-10 Suvi Nissinen Järvenpään Taidoseura ry
5-10 Hanna-Mari Boelius Turun Taidoseura
5-10 Marianne Malm Yliopiston Taido
5-10 Laura Pellikka Nummelan Kumakai
5-10 Emilia Saarenketo Jigotai / Taidojaos
Tenkai
1 Yliopiston Taido – Kumakai Yliopiston Taido
2 Järvenpään Fossiilit Järvenpään Taidoseura ry
3 Järvenpään Teinit Järvenpään Taidoseura ry
4 Turun taidoseura Tenkai Turun Taidoseura
5 Yliopiston Taido Yliopiston Taido
5 Tampereen taido A Tampereen taido

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *