Suomen Taido muisti lajinsa ansioituneita ja menestyneitä Helsingissä

Suomen Taido palkitsi ansioituneita ja menestyneitä harrastajia 16.1.2020 pidetyssä palkitsemistilaisuudessa.

Nimitykset Suomen Taidon Hall of Fameen

Nimitämme 16.1.2020
Jukka Kirsin
toisena taidokana
Suomen Taidon Hall of Fameen 

Jukka Kirsi on ollut lajin kantavia voimia niin suomalaisilla kuin kansainvälisilläkin taidokentillä. 

Hän oli Suomen Taidoliiton puheenjohtajana vuosina 1981-1997. Hän on toiminut lukuisissa muissakin tehtävissä taidossa. Useilta pitkäkestoisilta opintomatkoiltaan lajin emämaahan hän toi runsaasti lajitietoutta Suomeen. Hän on erittäin menestynyt ja arvostettu kilpailija niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. 

———————————— 

Nimitämme 16.1.2020
Tuula Tilleyn
kolmantena taidokana
Suomen Taidon Hall of Fameen  

Tuula Tilley (om. Junden) aloitti taidon 1976 ensimmäisellä kurssilla, johon naiset saivat osallistua. Hän teki useita opintomatkoja Japaniin tuoden osaamista Suomeen.  

Hän on edistänyt taidoa ja naisten yhdenvertaista asemaa lajissa. Hänen sinnikkyydellään naiset saivat perushokeiden vaativimmat versiot nenin no hokein ja tenin no hokein itse lajin kehittäjältä Seiken Shukumineltä. 

Hänen panoksensa lajin alkuvuosina Suomessa niin opetus- kuin järjestötoiminnassa on ollut erittäin merkittävä. 

Vuoden Taidoka 2019

Martta Häkli, Tampereen Taido
Martta Häkli on useat arvokisat käynyt ja tasaisesti menestystä saanut urheilija. 2019 Martta oli kokonaisrankingin kolmas  ja SM-hokeissa hopeamitalisti ja EM-kilpailuista hän sai hokeissa hopeaa ja 3 kultaa joukkuelajeista. Martalla on esimerkillinen asenne harjoitteluun. Martta on kehittynyt vuosien saatossa koko ajan sinnikkäällä ja määrätietoisella harjoittelulla. Hän osallistuu Tampereen Taidossa aktiivisesti niin aikuisten kuin aloittelijoidenkin treenien vetämiseen ja tuuraa tarvittaessa myös juniorien ohjaajana. Hän on lisäksi seuran taloudenhoitaja ja osallistuu aktiivisesti seuratoiminnan kehittämiseen ja asioiden hoitamiseen.

Vuoden nuori Taidoka

Manjo Haapala, Sandokai ry
Manjo on aloittanut taidon harrastamisen Sandokain Kids-ryhmässä ja siirtynyt sittemmin värivöiden harjoituksiin. Manjon toiminta harjoituksissa on esimerkillistä: hän kuuntelee ohjeet, ottaa hyvin palautetta vastaan ja suorittaa harjoitteet aina parhaan kykynsä mukaan. Manjo on osoittanut halua kehittyä taidokana, mikä näkyy aktiivisena osallistumisena seuran harjoituksiin, Suomen Taidon tapahtumiin sekä harjoituksiin oman salin ulkopuolella. Aktiivisen ja esimerkillisen harjoittelun johdosta Manjo on kehittynyt taidokana viime vuosien aikana merkittävästi. Vuoden 2019 aikana Manjo on osallistunut aktiivisesti kilpailuihin menestyen erityisesti hokei-sarjoissa.

Vuoden aikuisharrastaja

Hanna Hagberg
Hanna Hagberg on monesta kilpailutapahtumasta tuttu. Hanna tulee pyyteettömästi auttamaan kilpailussa toimitsijana ja on ehdoton Suomen Taidon Kihapp-guru. Aina mukava ja iloinen Hanna saa vapaaehtoistyön tuntumaan leikiltä! Hanna on myös seura-aktiivi ja Espoon Taidon puheenjohtaja.

Vuoden seura

Sandokai
Sandokai on onnistunut kasvamaan yhdeksi Suomen suurimmista taidoseuroista osana Taido tutuksi -hanketta. Sandokai tarjoaa harjoituksia kaiken ikäisille ja tasoisille. Seurassa harjoittelevia ryhmiä ovat Taido Minit, Taido Kids, Taido Core sekä värivyöt. Seuran jäsenet ovat olleet aktiivisesti mukana Suomen Taidon toiminnassa: mm. Riina Meriläinen lukuisien vuosien ajan juniori- ja nuorisotoiminnasta vastaavana sekä Marko Meriläinen Suomen Taido Dan-yhdistyksen sihteerinä. Seuralla on myös menestyneitä kilpailijoita mm. Essi Pelttari, joka voitti 2019 Taidon EM-kilpailuissa huikeat neljä kultaa. Sandokain jäsenistä useat osallistuivat myös aktiivisesti EM-tapahtuman vapaaehtoistoimintaan.

Vuoden junioriohjaaja

Wilhelmiina Sorvali, Lahden Sugata ry
Wilhelmiina on toiminut Lahden Sugata ry:n miniryhmän vastuuvetäjänä vuosien ajan. Miniryhmä on ollut vahvassa kasvussa ja mukaan ovat tänä vuonna tulleet myös minien vanhemmat. Hän on luonut upealla tavalla ryhmään hyvän hengen, mikä on edesauttanut vanhojen minien kasvamista vuosien saatossa vanhempien junioreiden ryhmään.

Seura 20 v

VTTaido

Seura 30 v

Turun Taidoseura

Seura 50 v

Lahden Sugata (250 eur lahjakortti kamppailija.fi verkkokauppaan)

Taido-diplomit

EM-vapaaehtoiset
Hanna Hagberg
Elli Morko
Tiia Ruohonen
Juha Lemmetti

Korvaamattomasta työpanoksesta EM-tapahtumassa

EM-tapahtumataltiointi
Tomi Kajasviita

Huikeasta tapahtumataltioinnista, valokuvat ovat vertaansa vailla

Opinnäytetyö

Helmiina Isokangas

Suomen Taidon jäsenseurojen markkinointiviestinnän nykytilan arviointi -opinnäytetyö

Vuoden 2019 Taidoteko

Taido tutuksi -hanke
Taido tutuksi -hankkeen myötä taidoon tutustui noin 3000 potentiaalista lajin harrastajaa lajikokeilujen ja harrastetapahtumien yhteydessä. Kiertue levittäytyi syksyllä 2019 projektipäällikkö Tomi Tolsan koordinoimana kymmenelle paikkakunnalle 140 tilaisuuden voimin. Hankkeeseen osallistui 12 Suomen Taidon jäsenseuraa: Asikkalan Taido, Espoon Taido, Helsingin Taido, Jigotai, Kuopion Taidoseura, Nummelan Kumakai, Oulun Taidoseura, Porvoon Taidoseura, Sandokai, Tampereen Taido, Vantaan Taido ja Yliopiston Taido.

Kultainen ansiomerkki

Marko Meriläinen, Sandokai
Marko Meriläinen on toiminut taido-jaoksen hallituksessa yli 20 vuoden ajan ja koko Sandokai ry:n puheenjohtajana vuodesta 2011. Hän on myös Suomen Taido Dan -yhdistyksen hallituksen jäsen. Hän on seuran pääopettaja ja aktiivinen ohjaaja. Kamppailulajien yhteiseen 3-tason ohjaajakoulutukseen lopputyönään Marko viimeisteli ja lanseerasi Suomen Taidon Taido Skills-koulutuksen. Marko on osoittanut toiminnassaan ihailtavaa pitkäjänteisyyttä.

Vesa Waris, Järvenpään Taidoseura
Vesa Waris on toiminut Järvenpään Taidoseurassa vuosikymmenten ajan ansiokkaasti taidokana, treenien vetäjänä, hallituksen jäsenenä sekä puheenjohtajana. Hän on edustanut Suomea maajoukkueessa ja toimii edelleen tuomarina.

Mikko Waris, Järvenpään Taidoseura
Mikko Waris on toiminut Järvenpään Taidoseurassa aktiivisesti taidokana, treenien vetäjänä sekä vastuunkantajana. Hän toimi useita vuosia Suomen Taidoliiton kilpailu- ja tuomarivaliokunnassa. Hän on edustanut Suomea maajoukkueessa ja toimii edelleen tuomarina.

Kirsti Maaniemi, Yliopiston Taido
Kirsti Maaniemi ohjaa Yliopiston Taidossa ahkerasti harjoituksia ja on erittäin aktiivinen järjestötoiminnassa. Hän on mm. toiminut seuran hallituksessa ja vyökoepuoltajana, Suomen Taidoliiton tiedostusvaliokunnassa ja kilpailu- ja tuomarivaliokunnassa ja on tällä hetkellä myös Suomen Taido Dan -yhdistyksen hallituksessa. Hän on edustanut Suomea maajoukkueessa ja toimii edelleen tuomarina.

Jessica Puustinen, Lahden Sugata
Jessica Puustinen on toiminut taidourallaan aktiivisesti Suomen Taidoliiton kilpailu- ja tuomarivaliokunnassa ja tuomarina. Kuluneiden vuosien aikana on toiminut Lahden Sugatan kantavana voimana ja vastannut aikuispuolen harjoitusten organisoinneista ja itse aktiivisesti ottanut osaa opetustoimintaan. Positiivisella ja tiukalla asenteella hän on luonut aikuisten harjoituksiin loistavan ilmapiirin, jonka johdosta aikuisharjoittelijoiden määrä on tasaisesti kasvanut.

Sera Kaukola
Sera Kaukola on toiminut yhteensä kymmenen vuotta ensin Suomen Taidoliiton ja sittemmin Suomen Taidon lajipäällikkönä. Seran lukuisista ansioista mainittakoon, että hän on uudistanut voimakkaasti erityisesti markkinointia ja hienoja videotuotantoja pystytään hyödyntämään edelleen. Seuroille hän on luonut erilaisia mainospohjia, joita seurat pystyvät käyttämään omassa markkinoinnissaan. Hänen ansiostaan myös Suomen Taidon nettisivut saivat uuden ilmeen.

Suvi Lindroos, Turun Taidoseura
Suvi Lindroos on ollut Turun Taidoseurassa pitkäaikainen aktiivinen ohjaaja ja järjestötoimija. Hän on myös toiminut Suomen Taidon kilpailu- ja tuomarivastaavana ja toiminnan kehittäjänä sekä tuomarina. Kamppailulajien yhteisen 3-tason valmentajakoulutuksen lopputyönään hän tutki naisten jisseniä ja siinä annettuja pisteitä analysoiden kaikki kilpailukauden 2018 ottelut.

Emmi Auranen, Turun Taidoseura
Emmi Auranen on ollut Turun Taidoseurassa pitkäaikainen aktiivinen ohjaaja ja järjestötoimija. Hän on myös toiminut Suomen Taidon kilpailu- ja tuomarivastaavana ja toiminnan kehittäjänä sekä tuomarina. Kamppailulajien yhteisen 3-tason valmentajakoulutuksen lopputyönään hän tutki naisten jisseniä ja siinä annettuja pisteitä analysoiden kaikki kilpailukauden 2018 ottelut.

Henri Kosonen, Jigotai
Henri Kosonen on tehnyt erittäin pitkän uran niin seuran kuin lukuisien liiton leirien opettajana ja maajoukkueen pitkäaikaisena valmentajana. Henri on toiminut vuosia Suomen Taido Dan -yhdistyksen hallituksessa vastaten osaltaan vyökokeenpitäjien koulutuksista ja vyökoetoiminnasta. Hänellä on erittäin laaja tietämys niin taidon teoriasta kuin lajin teknisestä sisällöstä.

Hopeinen ansiomerkki

Jere Tuulkari, Tampereen Taido
Jere Tuulkari on toiminut niin seuratoiminnassa kuin aktiivisena vetäjänä yli 15 vuotta.

Anne Myyry, Lahden Sugata
Anne Myyry on aloittanut harjoittelun 80-luvun puolella ja toimi jo tuolloin Lahden Sugatan aktiivisena vetäjänä. Pitkän tauon jälkeen Anne palasi takaisin taidon pariin ja on toiminut vuosien ajan seuran hallituksessa, sekä vastannut seuran junioritoiminnasta. Annen pitkäaikaista ja aktiivista panosta varsinkin junioreiden eteen ei voi vähätellä. Sitoutunut ja positiivinen asenne on luonut junioriryhmään hyvän ryhmähengen, jonka johdosta junioritoiminta on ollut vahvassa kasvussa.

Pronssinen ansiomerkki

Hanna Vuorenpää, Tampereen Taido
Hanna Vuorenpää on toiminut Tampereella aktiivisesti seuratyössä yli 10 vuotta ja muissa seuroissa aiemmin. Hän ohjaa aikuisten treenejä ja on mukana hallituksessa.

Kalle Savolainen, Tampereen Taido
Kalle Savolainen on Tampereella toiminut aktiivisesti seuratyössä yli 10 vuotta ja muissa seuroissa aiemmin. Hän on ollut mukana Tampereen junioritoiminnassa alusta lähtien toisena ohjaajana.

Jarmo Lyytinen, Järvenpään Taidoseura
Jarmo Lyytinen on toiminut Järvenpään Taidoseurassa aktiivisesti yli kymmenen vuotta. Hän on aktiivinen treenin vetäjä ja ottanut vastuuta seuran toiminnasta hallituksessa usean vuoden ajan.

Jukka Solehmainen, Yliopiston Taido
Jukka Solehmainen on lajille omistautunut harrastaja, joka on ohjannut jo vuosia harjoituksia Yliopiston Taidossa, ja hänet tunnistaakin sekä tatamilla että sen ulkopuolella näkyvästä väkevästä budoasenteesta.

Jasser Anoschkin, Yliopiston Taido
Jasser Anoschkinilla on runsaasti ohjaajakokemusta ja viime vuosina hän on erityisesti keskittynyt Fight Club -otteluharjoittelukerhon luotsaamiseen. Hän on toiminut Suomen Taidon johtoryhmässä koulutus- ja valmennusvastaavana. Hän on laatinut liikunnanohjaajan ammattitutkinnon opinnäytetyönsä aiheesta Fysiologinen kuormittavuus budolaji taidon kilpailunomaisessa sentai no hokeissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *