Kertakilpailulisenssi käytössä kaikissa kevään kilpailuissa

Puraisiko kisakärpänen, mutta yhtä kilpailua varten ei raaskisi ostaa kisalisenssiä? Ei huolta. Suomen Taidolla on käytettävissään kertalisenssi eli seitsemän vuorokautta voimassa oleva Sporttiturva 25€ + lisenssiosa 5€. Seuroilta tulleiden toiveiden pohjalta Suomen Taidon Johtoryhmä teki 1.2.2018 pitämässään kokouksessa päätöksen, että kertalisenssi otetaan käyttöön kaikkiin jäljellä oleviin kevätkauden kilpailuihin.

Jos henkilö kilpailee pelkästään yksissä kilpailuissa kauden aikana, kannattaa hänen ottaa harrastajalisenssin päälle tämä kertakilpailulisenssi. Jos taas ajatuksissa on käydä kahdet kilpailut, kannattaa ottaa joko suoraan kilpailulisenssi tai korottaa harrastajalisenssi kauden aikana kilpailulisenssiksi.

Osallistuttaessa Suomen Taidon järjestämiin tilaisuuksiin kaikilla tulee olla voimassaoleva lisenssi ja vakuutus. Kaikki taidoseurat kuuluvat Karateliittoon ja Suomen Taidon lajikollegiooon, joten myös seurojen järjestämissä harjoituksissa on oltava voimassaoleva lisenssi. Harrastajilta edellytetään joko lisenssivakuutuksen (Sporttiturva) tai muun vastaavan vakuutusturvan voimassaoloa koko kauden ajan.

Lisenssikaupoille pääset tästä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *