Panokset EM-vuoteen 2019 – taido ei ole mukana kesän 2018 SM-viikossa

Taido on ollut kaksi kertaa mukana SM-viikossa ja kokemukset tapahtumasta ovat olleet hyviä. Seuraavan kerran SM-viikko järjestetään heinäkuun alussa 2018 Vantaalla. Suomen Taidon johtoryhmä linjasi, että kesän tapahtuma jätetään välistä taidon osalta ja panostus tulee olemaan vuoden 2019 SM-viikossa, jos tuolloin järjestetään talven tapahtuma. Kesällä järjestettävät kilpailutapahtumat ovat haaste taidolle, etenkin arvokilpailujen välivuonna. Kesäkilpailuihin on vaikea saada runsasta osallistujamäärää etenkin, kun maajoukkue ei ole valmistautumassa arvokilpailuihin. Mahdollisen TV-näkyvyyden osalta mahdollinen vau-efekti jää puuttumaan, jos huippuja ei nähdä tatamilla. Ajatuksena on, että taido pitää talvella 2019 kaksipäiväiset kilpailut, jossa kilpaillaan kaikki lajit, olettaen, että vuonna 2019 SM-viikko järjestetään. Taidovuosi 2019 huipentuu Tampereella käytäviin EM-kilpailuihin ja kansainvälisiin ystävyyskilpailuihin. SM-viikkon rahallinen panostus on melko suuri ja arvokisavuonna kotikisoissa 2019 näkyvyys lajille on kultaakin kalliimpaa. EM-tapahtumaan odotetaan runsaasti taidokoita myös Japanista, Yhdysvalloista ja Australiasta. Vuoden 2018 dantai jissenin SM-mittelöt järjestetään henkilökohtaisten ja joukkuelajien SM-kilpailuissa Tampereella 28.4.2018.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *