Taidon MM-kipailut siirtyivät vuoteen 2023

Maailman Taidoliitto päätti kokouksessaan 11.4., että Australian MM-kilpailut siirretään keväälle 2023.

Suomen Taidon johtoryhmä oli jo hieman aiemmin päättänyt kokouksessaan 25.3.2021 kilpailukauden alun siirtämisestä kesään vallitsevasta koronatilanteesta ja liikkumisrajoituksista johtuen.

MM-kilpailujen siirtyessä vuodella eteenpäin ja kun tarkastellaan taidokoiden harjoitusmahdollisuuksia Suomessa erilaisten kokoontumisrajoitusten aikana, nousi tarve ja toive kartoittaa suomalaisten taidokoiden halukkuutta ja mahdollisuutta osallistua kesäkaudelle siirtyneisiin cup- ja SM-kilpailuihin.

Harjoitusmahdollisuudet ovat olleet hyvin erilaiset alueellisista koronarajoituksista johtuen ja osa harrastajista on päässyt harjoittelemaan vuoden 2021 aikana hyvin rajoitetusti, jos ollenkaan. Tämän on nähty heikentävän motivaatiota osallistua kilpailuihin ja sitä kautta laskevan kilpailuaktiivisuutta. Kilpailujenjärjestäjillä on vuorostaan noussut huoli siitä, että jos kilpailijamäärät jäävät pieniksi, niin kilpailujen järjestelyistä koituvat kulut aiheuttavat seuralle taloudellisen riskin.

Edellä mainituista syistä Suomen Taido toteutti yhdessä valmennuksen kanssa huhtikuussa kyselyn harrastajille koskien kilpailukautta 2021. Suomen Taidon johtoryhmä käsittelee kyselyn tuloksia toukokuun alussa ja tekee tarvittavia toimenpiteitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *