Tule vapaaehtoiseksi taidon EM-tapahtumaan!

Tule osaksi kesän huikeinta taidotapahtumaa! EM2019 -tapahtuma kerää yhteen Euroopan taidohuiput ja kyseessä on vuoden isoin taidotapahtuma. Tapahtuman onnistuminen on pitkälti kiinni vapaaehtoisten työpanoksesta. Tapahtumassa on isompia ja pienempiä tehtäviä, mitkä kuitenkin kaikki ovat yhtä tärkeitä ikimuistoisen tapahtuman onnistumien kannalta. Tutustu vapaaehtoistehtäviin täällä ja hyppää mukaan! Linkki on auki 15.4. saakka.

Tapahtuma järjestetään heinä-elokuun vaihteessa 2019 Tampereella. Tutustu tapahtuman sivuihin.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *